Pikajuna Meksikon

Tähän päivään mennessä tämän vuoden puolella olen viettänyt pikaisten laskelmien mukaan 21 työpäivää Helsingissä. Tämä tarkoittaa noin neljääkymmentä junamatkaa. Eli olen viettänyt aikataulun mukaan noin 55 tuntia junassa puolentoista kuukauden aikana. Junamatkat Helsinkiin on tuonut positiivisia puolia mukanaan, mulla on säännöllinen työaika. Pendolino lähtee ja saapuu aikataulun mukaan.

Mutta kuten säätiedotuksista on viime aikoina huomattu, kasvihuoneilmiö on toistaiseksi peruutettu huonon kelin vuoksi. Kovat pakkaset näkyy VR:n palveluissa siten, että olen saanut heittää romukoppaan työajan säännöllisyyden ja todellisuudessa tuo edellämainittu 55 tuntia on jotain ihan muuta. Junat lähtee aamulla - jos lähtee - ja paluumatka käynnistyy iltapäivällä. Se mihin ja milloin paluumatka päätyy on aina yllätys...

Tähän mennessä meille matkustajille ilmoitettuja syitä junan myöhästymisiin ovat olleet enemmän ja vähemmän pakkasesta johtuvia:

"Konduktööri ei ole ilmoittautunut Junan kuljettajalle"
"Emme ole löytäneet vielä junalle kuljettajaa"
"Ovet eivät sulkeudu/avaudu oikein"
"Junan vaunujen numerotauluissa ongelmia"
"Muusta liikenteestä johtuen emme pääse ajamaan täyttä matkanopeutta"
"Ajamme junan vaunut kahdessa osassa perille, joten jälkimmäiset vaunut myöhästyvät."
"Tekninen ongelma"
"Lähtölupaa ei ole annettu valvomosta"

Sinänsä positiivinen juttu, että VR todellakin tuntuu näkevän vaivaa erilaisten syiden keksimiseen. Kun minä myöhästyn normaalina päivänä töistä, olen koittanut selitellä sitä aina niillä kahdella vakiosyyllä... kello ei herättänyt, tai kävelin työpaikan ohi sumussa... tuo jälkimmäinen menettää helposti uskottavuutensa mikäli ulkona on -33 astetta pakkasta. Joten yleensä turvaudun ensimmäiseen. Lotta-Livian syntymän jälkeen olen tietysti voinut laajentaa omaa syy-kategoriaani. Livi kelpaa toistaiseksi syylliseksi lähes kaikkeen, tällä hetkellä se ei vielä osaa kertoa totuutta, korkeintaa se katsoo suurilla silmillään, tunkee käden suuhunsa ja kuolan seasta mumisee jotain omituista.


Lotta jumppaa vatsalihaksiaan kuin huippu-urheilija. Saksiliikkeitä (jalat ja kädet kattoa kohti), toistuvia hartioiden nostoja lattiasta, staattista vatsalihaksien jännitystä... kaikkea tätä tehdään useita kymmeniä kertoja päivässä. Tytöllä on ilmeisesti selkeä tavoite päästä istumaan. Ja typy istuukin jo, jos me se sallittaisiin. Ranka tuskin on tarpeeksi vahva vielä ja tuon näkee istuma-asennosta. Lihas treeniä jatketaan edelleen, muutoksia tilanteeseen on tällä vauhdilla pian odotettavissa.

Ensimmäinen kerta

Nykyajan elämäntyyli ajaa kokeilemaan uusia asioita. Ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historian aikana kaupungeissa asuu tällä hetkellä enemmän ihmisiä kuin maaseudulla. Kaupungeissa tarjotaan mahdollisuuksia harrastaa ja hankkia elämyksiä. Myös meidän kodissa tarjotaan tällä hetkellä uusia kokemuksia. Lotta-Livia täytti lauantaina 4 kuukautta ja saman tien nassukka astui seikkailijan polulle. Livi oli ensimmäistä kertaa pomppukeinussa, sai ensimmäisen annoksensa "oikeaa" ruokaa, irvisti ensimmäisen kerran äidin kokkailuille, kierähti ensimmäistä kertaa vatsalleen, löysi varpaansa ja sukelsi veteen.

Pomppukeinut on tarkoitettu vähintään 4 kuukautta vanhoille lapsille. Netin keskustelupalstoilla fysioterapeutit sanovat, että lasta saa keinussa pitää vain noin 5-15min. Ja ainoastaan jos lapsi on jäntevä ja osaa pitää päänsä ylhäällä. Jotkut jopa sanova, että pomppiminen saattaa viivästyttää seisomaan opettelua. Lapsen synnynnäinen seisomisreaktio ei pääse katoamaan, ja toisaalta kun lapsi opettelee itse pystyyn nousemista, niin pomppiminen on saattanut aiheuttaa sen, että vaavi yrittää nousta varpailleen. Varmasti tässä kaikessa on järkensäkin ja asiantuntijalausuntoja pitää kuunnella... mutta pomppimisesta on pakko olla jotain hyötyäkin, varsinkin kun Lotta-livia ei meinaa pysyä pöksyissään kun pääsee loikkimaan. Tyttö nauraa, kirkuu ilosta, jokeltaa ja huitoo kaikilla raajoillaan kun sen laittaa jousen jatkoksi. Hauskat ja mielenkiintoiset leikit vie varmasti lapsen kehitystä eteenpäin.

Lotta-Livia sai maistaa muutaman lusikallisen luumusosetta. Tyttö oli ilmeisesti oppinut isältään, että aina kun äiti tarjoaa sapuskaa, niin pitää ensin irvistää... Mutta toisaalta kun on maistanut, niin saattaa huomata erehtyneensä. Ulkonäkö äipän ruoissa saattaa joskus pettää... Luumu upposi typsyyn kuin riisipuuro meidän sukuun Irma tädin pikkujouluissa.

Vauva-uinnissa me opeteltiin ensimmäistä kertaa sukeltamista. Tällä kertaa kylläkin vain kannulla, jonka avulla tyttö uitetettiin uppeluksiin. Lotta ei ollut millänsäkään ja ensi kerralla ilmeisesti mennäänkin sitten jo veden alle ohjaajien opastuksella. Toivottavasti saan salakuljetettua vedenpitävän kameran hallille.

Video hyppylotasta: Hyppylotta.wmv (1.2Mb)

Ain laulain työtäs tee...

Työprojekti on taas siinä vaiheessa, että eletään kaikkein kiireisintä aikaa. Työasiat pyörii mielessä ja siitä juontaa juurensa myös tämänkertainen blogi. Käyttöliittymäsuunnittelun ammattilaisena tulee alituiseen perehdyttyä eri laitteiden käytettävyytteen. Oli sitten kyse digibokseista, mikroaaltouuneista, kahvinkeittimistä tai autoista. Kaikkein parasta on saada käsiin joku tajuttoman hankalasti käytettävä laite ja pähkäillä mikä ajatus suunnittelijalla oli sitä rakentaessa, missä kohtaa idean rakentaminen meni pieleen. Tämä ajatuksenjuoksu johtuu varmaan samasta syystä kuin minkä vuoksi ihmiset pitää ristisanatehtävistä. Oma osaaminen on kiva haastaa aika-ajoin.

Surullista on, että nykyään näitä hankalasti käytettäviksi suunniteltuja laitteita löytyy turhan paljon. Hankala käytettävyys ei sinänsä varmasti ole ollut suunnitteluperusta, mutta se että ihmiset valitsevat hankittavan laitteen ostotilanteessa lähestulkoon ominaisuuksien määrän perusteella korostaa hankalaa käytettävyyttä. On suotavaa että laite kykenee paljon laajempaan kirjoon toiminnallisuuksia kuin mitä koskaan tulee tarvitsemaan. Skandinaaviset maat ovat pelkistetyn designin maita. Meillä tehdyssä tuotesuunnittelussa korostuu minimaalisuus, selkeys ja yksinkertaisuus. Varmasti myös kotimaisuus on hyödyksi käytettävyyden osalta myös silloin kun valikot ja käsikirjat on suunnitellut suomalainen suomalaiselle. Onko skandinaavinen selkeä toiminnallisuus vielä voimissaan, vai onko "monimutkaisuudesta" tulossa status-symboli? Ainakin jos Don Norman on oikeassa (Simplicity Is Highly Overrated). Saksassa valmistetussa leivänpaahtimessa (Philips HD 2580/22) on monimutkaisten nämisköiden lisäksi LED ilmaisin josta voi seurata paahdon edistymistä, sähkömoottori joka laskee ja nostaa leivät paahtimen sisään, LCD-näyttö josta voi seurata laitteen käyttöön liittyviä tarpeellisia säätöarvoja jne... Ja tuote on huikea myyntihitti huolimatta 250 euron hinnasta!

Kaikki meistä on sortunut liiallisuuksiin ominaisuuksien osalta. Meille ostettiin roskakori Lotta-Livian vaippoja varten. Roskakorin väitetään olevan ilmatiivis ja siksi hajuton. Roskikseen tarvii ostaa laitetta varta vasten suunnitellut roskapussit jotka roskiksessa oleva katkaisija pystyy pilkkomaan haluttuun mittaan. Lisäksi roskakorin mukana tulee tarpeellinen käsikirja. Joudun mielestäni harvoin lukemaan käsikirjaa ennen laitteen käyttöönottoa, kuten sanottua, haluan ratkaista pähkinän ilman apua. Mutta tämä roskis oli ylivoimainen ja halusin varmistaa, että olin ottanut kaiken huomioon. En kehdannut aikaisemmin kirjoittaa tästä, koska häpesin etten suoriutunut roskiksen käyttöönotosta ilman käsikirjaa... mutta viikolla kuulin toiselta käyttöliittymä-asiantuntijalta samanlaisesta tilanteesta... Toivottavasti roskiksen suunnittelijat älyävät ensi kerralla asentaa roskakoriin myös nestekidenäytön jossa on mukana animoitu opastus roskapussien asennusta varten!

Lotta-Livian uimareissusta on nyt saatavilla myös video (4.3Mb), käykäähän katsomassa polskuttelevaa nappulaa!