Talon ensimmäinen remontti keväällä ja kesällä 2008 oli vuotavan katon korjaaminen. Perinnerakennusmestari Tapani Koirasen kanssa oli arvioitu talon kunto alussa ja tuloksena tästä oli kohtuu hyvät arvosanat... ainakin sen suhteen, että mitään korjaamatonta tuhoa rakennukselle ei ollut vielä tapahtunut. Runkorakenteet harjasta kivijalkaan olivat edelleen suorassa, huolimatta vuotavista kattolyhtyjen jiireistä. Viisaammat sanovat, että tiilikattoa ei vettäpitäväksi edes saa, mutta tärkeintä on pitää läpipäässyt vesimäärä sellaisena, että se pääsee aluskaton kautta pois tai viimeistään kuivumaan tuulettuvissa kattorakenteissa. Tietenkin nykyaikaisilla menetelmillä tuotetut tiilet, joiden toleranssit tiilen kokovaihteluun on huomattavasti pienemmät kuin näillä vanhemmilla savitiiliversioilla. Tämä todennäköisesti auttaa vesitiiviyden tuottamisessa. Silti ilmanpaine saattaa työntää vettä sisään aika pienistäkin rakosista, ja erikoisista kulmista, niin ylhäältä alas, kuin alhaalta ylöspäinkin.
 |
| Alkutilanne vuonna 2008, tienpuolen kattolyhdyn jiiri oli paremmin säilynyt kuin pihanpuoleinen. Silti tältäkin puolelta tihkui vettä sisään. |
 |
| Pihanpuolen jiirit olivat vuotaneet pitempään, ja sisälle valunut vesimäärä oli melko huomattava. Pressut katolla oli peruja aikaisemmalta omistajalta. Pressut olivat repeilleet tuulessa, eikä niiden toimiminen katemateriaalina ollut muutenkaan kovin hyvä. |
 |
| Pihanpuolen jiirit kuvattuna sisältä päin. Tässä pahin vuotokohta. |
 |
| Tässä toinen pihanpuoleisista jiireistä. Näiden korjaamiseen pääsee käsiksi purkamalla ensin katon päältä. |
Ensimmäinen ongelma oli miettiä mistä saisi korvaavan katemateriaalin. Vaihtaako saumapeltiin, vai metsästää jostain uusi savitiilikate? Saumapeltikate olisi ajallisesti sopinut rakennuksen ilmeeseen, vaikka alkuperäinen, arkkitehti Arvid Männistön suunnittelema materiaali olisikin vaihtunut. Ennen päätöksentekoa Mestari Koiranen vinkkasin vertaamaan nykyaikaisen savitiilen ja katolla 80-vuotta maanneen tiilen kestävyyttä. Tiesi ilmeisesti mistä puhui. Murtumislujuus käytännön testeissä osoittautui vanhalla tiilellä niin huimaksi, jonka kautta oli ilmeisen selvää, että ajatus maksaa tuhansia euroja uudesta ja heikommasta materiaalista jouti roskakoriin.
Seuraava pähkinä purtavaksi oli vanhojen tiilien laskeminen katolta maahan, siten että rikkoutumisprosentti olisi kohtuu matala ja mahdollisuus rakentaa katto uudelleen vanhoista tiilistä säilyisi. Tästä projektista tuloksena oli todennäköisesti Ranta-Kaarilan ensimmäinen syöksyrinne.
 |
| Syöksyrinne. Huomaa "rännin" taitekohdassa ja loppupäässä sijainneet jarrut, joiden tarkoituksena oli hidastaa tiiliä optimaalisilla kohdilla, jotta tiili säilyisi matkan ehjänä. Huikeata innovaatiota! |
 |
| Kattotiilien alta esiin tullut pärekate. |
Alhaalla tiilistä harjattiin isoimmat sammaleet pois, varmistettiin ehjyys ja pakattiin pinoon tulevaisuuden katolle nostoa varten. Aluskatteena toiminut pärekate päätettiin jättää paikalleen. Huonoksi menneet lahonneet kohdat suunniteltiin korjattavan kovalevyllä. Vanhoja tiiliä paikallaan pitänyt rimoitus poistettiin huonokuntoisena. Rimojen mitoitus ei olisi ollut puoltakaan nykystandardin vaatimuksista. Tämä näkyi siinä, että suurin osa rimoista makasi suoraan katon päällä, eikä irti katosta, niinkuin alunperin on ollut tarkoitus ilmaraon tuottamiseksi. Huonosti tehtyjä, tai heikkolaatuisia rakenteita on saanut hakemalla etsiä talosta, muita kohteita ei näin äkkiseltään tule edes mieleen. On sitä nykyiset standardit sitten ehkä jossain parempia....
