Katon vauriot

Talon ensimmäinen remontti keväällä ja kesällä 2008 oli vuotavan katon korjaaminen. Perinnerakennusmestari Tapani Koirasen kanssa oli arvioitu talon kunto alussa ja tuloksena tästä oli kohtuu hyvät arvosanat... ainakin sen suhteen, että mitään korjaamatonta tuhoa rakennukselle ei ollut vielä tapahtunut. Runkorakenteet harjasta kivijalkaan olivat edelleen suorassa, huolimatta vuotavista kattolyhtyjen jiireistä. Viisaammat sanovat, että tiilikattoa ei vettäpitäväksi edes saa, mutta tärkeintä on pitää läpipäässyt vesimäärä sellaisena, että se pääsee aluskaton kautta pois tai viimeistään kuivumaan tuulettuvissa kattorakenteissa. Tietenkin nykyaikaisilla menetelmillä tuotetut tiilet, joiden toleranssit tiilen kokovaihteluun on huomattavasti pienemmät kuin näillä vanhemmilla savitiiliversioilla. Tämä todennäköisesti auttaa vesitiiviyden tuottamisessa. Silti ilmanpaine saattaa työntää vettä sisään aika pienistäkin rakosista, ja erikoisista kulmista, niin ylhäältä alas, kuin alhaalta ylöspäinkin.

Alkutilanne vuonna 2008, tienpuolen kattolyhdyn jiiri oli paremmin säilynyt kuin pihanpuoleinen. Silti tältäkin puolelta tihkui vettä sisään.

Pihanpuolen jiirit olivat vuotaneet pitempään, ja sisälle valunut vesimäärä oli melko huomattava. Pressut katolla oli peruja aikaisemmalta omistajalta. Pressut olivat repeilleet tuulessa, eikä niiden toimiminen katemateriaalina ollut muutenkaan kovin hyvä.

Pihanpuolen jiirit kuvattuna sisältä päin. Tässä pahin vuotokohta.

Tässä toinen pihanpuoleisista jiireistä. Näiden korjaamiseen pääsee käsiksi purkamalla ensin katon päältä.

Ensimmäinen ongelma oli miettiä mistä saisi korvaavan katemateriaalin. Vaihtaako saumapeltiin, vai metsästää jostain uusi savitiilikate? Saumapeltikate olisi ajallisesti sopinut rakennuksen ilmeeseen, vaikka alkuperäinen, arkkitehti Arvid Männistön suunnittelema materiaali olisikin vaihtunut. Ennen päätöksentekoa Mestari Koiranen vinkkasin vertaamaan nykyaikaisen savitiilen ja katolla 80-vuotta maanneen tiilen kestävyyttä. Tiesi ilmeisesti mistä puhui. Murtumislujuus käytännön testeissä osoittautui vanhalla tiilellä niin huimaksi, jonka kautta oli ilmeisen selvää, että ajatus maksaa tuhansia euroja uudesta ja heikommasta materiaalista jouti roskakoriin.

Seuraava pähkinä purtavaksi oli vanhojen tiilien laskeminen katolta maahan, siten että rikkoutumisprosentti olisi kohtuu matala ja mahdollisuus rakentaa katto uudelleen vanhoista tiilistä säilyisi. Tästä projektista tuloksena oli todennäköisesti Ranta-Kaarilan ensimmäinen syöksyrinne.

Syöksyrinne. Huomaa "rännin" taitekohdassa ja loppupäässä sijainneet jarrut, joiden tarkoituksena oli hidastaa tiiliä optimaalisilla kohdilla, jotta tiili säilyisi matkan ehjänä. Huikeata innovaatiota!

Kattotiilien alta esiin tullut pärekate.

Alhaalla tiilistä harjattiin isoimmat sammaleet pois, varmistettiin ehjyys ja pakattiin pinoon tulevaisuuden katolle nostoa varten. Aluskatteena toiminut pärekate päätettiin jättää paikalleen. Huonoksi menneet lahonneet kohdat suunniteltiin korjattavan kovalevyllä. Vanhoja tiiliä paikallaan pitänyt rimoitus poistettiin huonokuntoisena. Rimojen mitoitus ei olisi ollut puoltakaan nykystandardin vaatimuksista. Tämä näkyi siinä, että suurin osa rimoista makasi suoraan katon päällä, eikä irti katosta, niinkuin alunperin on ollut tarkoitus ilmaraon tuottamiseksi. Huonosti tehtyjä, tai heikkolaatuisia rakenteita on saanut hakemalla etsiä talosta, muita kohteita ei näin äkkiseltään tule edes mieleen. On sitä nykyiset standardit sitten ehkä jossain parempia....

Hirsirakenteita

Kesän 2010 töitä.

Sisäjiirien aiheuttama kosteuspaine isolla katolla oli tehnyt tuhojaan ulkoseinään. Aikaa myöden, katon huollon laiminlyönnistä ja rikkinäisistä tiilistä johtuen vesi oli päässyt jiirien alapuolelta ensin pärekattoa lahottamaan. Päreiden kadottua vesi valui katon läpi hirsirunkoa pitkin pintalaudoituksen alle, josta johtuen märkänä pysynyt hirsi oli alkanut ajan saatossa lahoamaan. Myös pintalaudoitus oli siinä kunnossa, että päällä ollut lateksimaali lähinnä piti kasassa laudan ulkomuotoa. Pääasiallinen syy lahoamiseen tietenkin oli tuo veden pääsy pintalaudoituksen alle, mutta tuskin lateksimaali tuossa pinnalla helpotti asiaa. Lateksimaalin hengittävyydestä on hankala löytää tietoa, mutta lähes poikkeuksetta perinnerakentajat, arvostetusta Panu Kailasta lähtien, suosittelevat öljymaalien käyttöä. Tarkoittaen siis vanhempia öljymaaleja, petrooliöljymaalikin on kohtuu uusi tuote, ja tietoa käytöstä on kerätty vain joitain kymmeniä vuosia. Lateksi on helppo maalata ja nopea kuivumaan, mutta siihen ne ilmeiset hyvät puolet jää. Tuollaisillekin maaleille varmasti oma kohteensa löytyy paikoissa, jossa vaatimukset hengittävyydestä eivät ole niin kovat. Mutta muovin laittaminen ei ole järkevää ulkoseinään jossa ilmarakoa pintalaudoituksen alla ei ole. Ammattimaalarienkin suusta olen kuullut, että kyllä siinä lateksimaalissa on reikiä, jonka kautta kosteus pääsee haihtumaan, ja että muovimaalien aikakausi oli ja meni - nykyiset lateksit ovat ihan eri tavaraa... mutta entä sitten toisen tai neljännen maalauskerran jälkeen? Tietääkö nuo ns. reiät mennä samoihin kohtiin kuin edelliset? Olisi hauska nähdä jonkinlainen tutkimus asiasta, tai kemistin lausunto kuinka tämä toimii. Niin kauan kuin tuollainen paperi jostain tuodaan nenän eteen, niin luotan vanhoihin, ja erittäin hyvin käytännössä testattuihin öljymaaleihin. Vaatiihan öljymaalin käyttö ehkä rahtusen enemmän aikaa, ja vakaamman pensselikäden, mutta esimerkiksi meidän valitseman Virtasen maalitehtaan - Neljän Öljyn maali, oli erittäin helppoa maalata. Toinen aamua piristänyt kommentti minkä kuulin taannoin, oli että laudoitus kestää sen pari kolme päällemaalauskertaa, jonka jälkeen laudat tarvii vaihtaa uusiin. Nykyajan nopeakasvuinen mänty on tietysti mitä on, mutta ei se puu miksikään mene jos sitä hyvin hoidetaan ja käsittely on oikeanlaista. Korkeintaan voi käydä niin hullusti, että ajan saatossa puu jopa alkaa rahtusen paremmin kestää olosuhteita, kuin tuore pinkasta vedetty lauta. Meidän remontissa ei yhtään ehjää, tai edes puolittain ehjää lautaa vaihdettu. Tämän kestävämpää puuta ei mistään saa mitä näissä seinissä on. Mutta jokatapauksessa, kerron lisää myöhemmin miten lateksi saatiin seinästä pois, ja miten maalausurakka muuten sujui, .

Hirsien korjaus suoritettiin siten, että lahonneet kohdat kaavittiin pois, työkaluna pääasiassa moottorisaha, taltta ja vasara. Kun laho materiaali oli saatu pois, oli seinään jäänyt pari hirren kokoista aukkoa. Näihin kohtiin upotin korvaavat hirret. Kokonaisuudessaan talon seiniin jouduttiin tekemään neljä hirren vaihtoa, jossa hirsi oli lahonnut niin paljon, että puupaikolla ei saanut enää tilkittyä. Muilta osin, missä laho ei ollut vielä ehtinyt koko puuta syömään seinä paikattiin puutäytöllä. Täyttöpuuna käytettiin sahalta haettua sekamitallistettua lankkua. Melkoinen palapeli tuosta tuli, sovitustyökaluina käsihöylä, taltta ja saha. Lankkujen käyttö paikkaukseen voitiin valita sillä oletuksella, että noin 80 vuotta vanha hirsikehikko ei enää painu kasaan.

Ennen puupaikkoja seinä käsiteltiin Boracolilla, jonka tarkoituksena oli estää tai hidastaa lahoamista, sekä vähentää kasvillisuuden muodostumista jatkossa. Puupaikkojen asentamisen jälkeen raot tilkittiin puuvillaeristeellä. Myös niiltä osin jossa vanha villa oli kastumisesta johtuen menettänyt eristyskykynsä.

Puutöiden jälkeen tulevan vuorilaudan alle laitettiin tervapaperi, alkuperäistä tapaa seuraten. Alkuperäisessä seinässä oli myös ohut sellumainen pahvi tervapaperin alla. Korvaaviksi vuorilaudoiksi ja listoiksi teetettiin sahalla vanhan kaltaista höylättyä kuusta joka jätettiin vuoden ajaksi paljaaksi odottamaan maalausta. Uusi, höylätty puu ei mitä ilmeisimmin ole hyvä tartuntapinta maalille.

Laho hirsiseinä näkyvissä. Ylhäällä katon rajassa, vuotokohdan lähellä oli isoin vaurio, sekä sitten alhaalla kivijalan yläpuolella samaa kokoluokkaa.

Kaapimista ja raapimista... Henna mukana auttamassa.

Paikattu seinä.

Pintalaudoitus suoritettuna

Paluu blogiin...

Josko aloittaisi taas tiedon keräämisen tänne. Muistiinpanoiksi niin itselle, kuin luettavaksi muille... jos näistä olisi vaikka jollekin iloa ja ihmettelemisen aihetta. Blogaaminen on jäänyt hiukan taka-alalle johtuen lähinnä ajankäytön optimoinnista oleellisempaan. Nyt alkaa oleen aika kun voi taas siirtyä esittelemään perinnerakentamisen metodeja ja kokemuksia matkan varrelta digitaalisessa muodossa. Matka on ollut pitkä ja tällä hetkellä talossa ollaan päästy tekemään pintatöitä, niin ulkopuolella kuin sisälläkin. Lisäilen näitä päiväkirjan saloja samalla kun löydän kuvakokonaisuuksia tehdyistä töistä. Tuon vuoksi nämä päiväkirjaotokset eivät ole välttämättä aikajärjestyksessä...

07072008011

Talon isäntä

Edellisestä postista onkin aikaa. On ollut hiukan hoppua, jotain on täytynyt karsia pois ohjelmasta. Nyt alkoi kuitenkin kutittaan siihen malliin - päälakea, niinkuin Kati mua aina matkii - että halusin alkaa pitämään päiväkirjaa. Tavoitteena olisi kertoa miten vanhan talon remontointi etenee ja minkälaisia ratkaisuja eri asioissa ollaan tehty.

Ostimme itsellemme asunnon eilen, hiukan huonokuntoisen... mutta tarkoitus olisi saada pitkällä aikajänteellä talo vanhaan loistoonsa. Talo on vuonna 1937 rakennettu Simolan talo. Vankan hirsirunkoisen rakennuksen on suunnitellut rakennusmestari Arvid Männistö.

Talolla on käynyt arvioimassa tilannetta, työmäärää ja seinässä kasvavia sieniä meidän ja myyjän toimesta Pirkanmaan perinnerakennusmestari, puuartesaani, arkkitehti, pankinjohtaja, museovirasto, insinööritoimisto kuntokartoitusta varten, 2/3 kummankin suvusta, pari taivaanrannanmaalaria yöllistä leposijaa hakemassa ja ensi viikolla paikalla käy vakuutusasiantuntija aluetta arvioimassa.



Purkutyöt lahon sisäseinän esiinkaivamiseksi pääsevät hitaasti ja varmasti alkuun aika pian. Kattoremontti häämöttää horisontissa. Lahosta kohdasta ja kattotuoleista alla muutama kuva. Puuartesaanin arvion mukaan kattotuolit olivat sen verran jämerää tavaraa edelleen, että hirrenvaihtotöihin ei kannata alkaa. Kun katto aukaistaan, päästään arvioimaan mahdollisesti kaikkein huonoimmassa kunnossa oleva hirsien päällipuoli. Tuon jälkeen voidaan päätellä millainen tuenta rakenteille täytyy tehdä.

Mitä väliseiniin tulee, niin alakerran entisen keittiön seinä puretaan pois niiltä osin missä sientä on. Ylimmäiset pitkät hirret ehkä veistetään puhtaaksi, jotta niiden tuoma sitovuus rakenteisiin säilytetään. Poistettuun kohtaan päätettiin rakentaa pystyrunko työmäärän vähentämiseksi tässä vaiheessa. Ehkä sitten joskus tulevaisuudessa asia nostetaan uudelleen pöydälle ja paikalle tuodaan hirret.

Huonoja uutisia

Mediuutiset julkaisi tiedon Englantilaisesta tutkimuksesta jossa kävi selville, että raskaana olevien herkuttelulla on seurauksia. Pizzoilla, suklaalla ja kaikella muulla roskaksi merkityllä ruoalla mässäily nostaa lapsen energian tarvetta.

Mä väittäisin, että tätä tutkimusta ei suoritettu tarpeeksi laajalla otannalla. Herkuttelu nostaa aina samassa taloudessa olevien energian tarvetta. Jos Henna haluaa suklaata, niin kyllä se suklaan tarve syntyy mullekin. Jopa naapureiden herkuttelu saattaa aiheuttaa nousevan energian tarpeen. Kun singahdan junalta Tammelan torin läpi, vältellen Valion jäätelökioskia, ja avaan kotitalon porraskäytävän oven, niin aika useasti sieraimet valtaa naapurin keittiöstä tulviva ruoan tuoksu. Kotiovelle päästyäni mulla on jo niin kova nälkä, että alan nakertaan eteisen henkaria. Koska se näyttää wienernakilta.

Läheisillä ihmisillä on omituinen vaikutus toisten tekemisiin. USA:n hotelleissa oli tehty tutkimus minkälainen informaatio saa ihmiset vähentämään pyyhe-likapyykkiä. Kaikki tuntee luontoa säästävän opastuksen hotelleista joka sanoo jotenkin "Vain lattialle jätetyt pyyhkeet viedään pesuun". Tästä oli kokeiltu eri variaatioita, ja voittajaksi oli noussut lause jossa viitataan, että naapurihuoneissa ihmiset osaavat ottaa luonnon huomioon.

Toinen tapaus omituisesta käyttäytymisestä oli se, että esitettiin tyhmä vitsi: Kaksi pullaa oli uunissa, toinen sanoi "onpa täällä kuuma", johon toinen "Katsopas, puhuva pulla"! Eniten nauroivat ihmiset, joihin nähden vitsin kertoja oli johtavassa asemassa. Kertomis tyylillä ja tavalla ei ollut yhtä merkittävää vaikutusta.

Tampere United ei ainakaan ollut johtavassa asemassa Rosenborgia vastaan, sen verran vitsiksi jäi unelma Mestareiden liigasta. Me oltiin kuitenkin huutamassa stadionilla Lotta-Livan, Hennan ja Vaarin kanssa parhaan kykymme mukaan.

Syöksyhammas Tsinzilla

Lottaliinalla on alkanut hampaitten kasvu. Yksi hammas on pilkottanut jo jokusen viikon, mutta muita on tulossa perässä. Syöksyhammas on syöksynyt hammas edellä moneen paikkaan tässä muutaman viikon aikana. Ollaan pureskeltu taideteoksia Kiasmassa, kummitusjunan penkkiä särkänniemessä, äitin olkapäätä häissä... Joka paikkaan syöksähdellään mairea virne päällä. Tytössä on kovasti vauhtia. Toistaiseksi on kerinnyt joten kuten hätiin, ennen kuin vaateteline on kaatunut päälle, tai äitin posliinit muotoiltu uudelleen, tai kun mummin kirjoista olisi tehty silputtua saunansytykettä. Saa nähdä millainen kiire tulee, kun tyttö oppii käveleen ilman tukea. Uhkaavat katastrofit tuskin tästä pienenee vähään aikaan... Alla puhelimeen tarttuneita kuvia matkan varrelta.