Isän tyttö?

Taisin kirjoitella taannoin blogissa viimeaikaisten Tiedejulkaisujen väitteestä miten ihmiset ovat vain hiukan monimutkaisempia robotteja ja siten ominaisuuksiensa orjia. Lotta-Livia on yksi hyvä esimerkki. Typsy kun on vielä hiukan alkeellisempi robotti, eikä sen aivojen neuronit ole asettunut rakentamaan monimutkaisia toimintamalleja. Jos sillä on nälkä, niin ainoa vaihtoehto on rääkyä, niin kauan kuin nälkä saadaan tyydytettyä. Se ei osaa miettiä saisko jääkaapin pohjalla makailevasta vanhentuneesta maksamakkaran puolikkaasta ja homeisesta leivänkannikasta loihdittua itsellensä aterian. Vai riittäisikö energia kiivetä seuraavassa korttelissa olevaan kauppaan.

Suomen Mediuutiset löysi hiljan todistusaineistoa asiasta: http://www.mediuutiset.fi/doc.te?f_id=1160103&s=r
Ihminen on altis rähinöinnille jos lihassokeri on alhainen päihtyneenä. Eli näin vapun alla kannattaa huolehti kunnon ruoasta, ennen kun alkaa popsimaan rusinoita simapullosta. Mutta tämä todistaa selkeästi myös, että ihmisen valinnanvapaus on kyseenalainen toiminto. Onko meillä tunne vain valinnanvapaudesta sen vuoksi, että meidän olemassaolo olisi turvattu...

Lotta-Livia kuitenkin valitsi olevansa äidin tyttö. Vielä viikko sitten meillä synkkasi todella hyvin ja Livi kikatti mun röyhtäilyhuumorille. Juuri kun olin siirtymässä huumorin tasolla seuraavalle asteelle, pieruhuumoriin, niin se jätti mut. Nyt se ei edes huomaa mua, vaikka päästäsin kahden päivän vichy-höyryt siten, että naapurissakin lähdettäis Godzillaa karkuun.

Jääkiekon katselun lomassa Lotta on opetellut pinsetti-otteen. Etusormi-peukalo-saksi toimii jo loistavasti. Tarvii opettaa se poimimaan mulle shipsejä suuhun, samalla kun keskityn Suomen peleihin...


Pelin jälkeen hoidettiin jälkipyykki: